keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pyhiinvaeltaja

Saikulla täällä, olo hieman parempi jo, sain yön nukuttua melko hyvin. Kirjottelen valmiiksi aiemmin räpsimiäni kuvia varten suunnittelemiani bloggauksia, ei vaan voimat riitä kameran kanssa riehumiseen. Tänään aiheella Pyhiinvaeltaja:

Korurasiani oli päässyt tässä talven aikana aikamoiseen kaaokseen. Tältä se näytti:


Kaikki korut, hiusruusut, ponnarit, pinnit ja pannat levitettynä keittiön pöydällä ei olisi mahtunut edes syömään. Pitäisköhän mun luopua jostain..?


Muutoma vuosi sitten innostuin Huuto.net:istä ostamaan muutomia Pilgrim(= Pyhiinvaeltaja!)-koruja. Tanskalaista muotoilua parhaimmillaan. Ite tykkään kovasti tuommoisesta hempeästä maalaisromanttisesta tyylistä.

Myös korujen kullattu pinta miellytti silmää. ;)






Tätä tähtikukkakorua käytin ylioppilasjuhlassani ja häissäni, se ostettiin ihan uutena Oulun Stockmannilta lakkiaisteni alla.


Tähän pikkukukkaiseen koruun ihastuin ja ostin sen Huuto.netistä nuiden muiden korujen ohella. Koru on todella kaunis, mutta vielä sitä ei ole tullut käytettyä. Jos vastaan tulisi kesäinen mekko ihanissa pastellinsävyissä, voisin hyvinkin kuvitella kulkevani koko ensi kesän tämä koru kaulassa!



Tässä vielä ne Kädentaitomessuilta ostamani Korumetsän korvikset, niiden oikeaa väriä on niin hankalaa saada taltioitua. Tässä näkyy kuitenkin kuvio hienosti. Aika mahtava, käsinmaalattu!


Kaikki korut mahtuivat takasin, sommittelin kukkaset ja kultapussukat koristamaan rasian päällistä. Voi hyvinkin olla, että seuraavan kerran kun ollaan johonkin juhliin menossa, niin rasia on taas yhtä sekamelskaa.. Voi voi, hyvinkin olla niin..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti