perjantai 29. maaliskuuta 2013

Oravankolo - Kiirastorstain vaellus


Keskiviikko iltana ajoimme miehen kanssa Nuuksion Kattilaan. Vaelsimme yöpymistarvikkeiden ja parin päivän ruokien kanssa 2,5km Ruuhilammen rantaan Metsähallituksen vuokramökille, Oravankoloon.


Ystävämme E odotti meitä siellä 2 ystävänsä S ja A kanssa ja yhden täysin uuden P tyypin kanssa. P liittyi joukkoon Facebookin kautta, kun etsimme porukkaa kasaan, jotta saisimme tuvan täyteen.


Söimme iltapalaa, lauloimme lauluja nuorten Punaisesta Laulukirjasta ja nautimme erätunnelmasta kynttilöiden valossa. Kuu valaisi ihanasti kun kävimme vasta remontoidussa hirsisaunassa.







Torstaina teimme retken Haukkalammen kautta Mustalammen rantaan, jossa lounastimme nuotiolla. Aurinko paistoi kauniisti lämmittäen vaeltajia. pieni vieno tuuli vilvoitti varjossa ja nuotiolla käänsi savun suuntaa tiuhaan tahtiin. Lounaan lomassa porukka jakautui kahteen ja tyhjiä vesipulloja jaettiin kahteen rinkkaan.



Lyhyemmälle paluureitille kanssani lähti A ja P. Suuntasimme suoraan Haukkalammen Opastuvalle, jonka kraanasta saimme lisää juomavettä. Paluumatkamme alkoi Haukanreittiä myöten, jossa pysähdyimme ihastelemaan maisemia pitkälle itään laskevalle jyrkänteelle.

Haukanreitiltä jatkoimme matkaa takaisin Kattilaan ja sieltä Ruuhilammelle. Matkasää oli mitä mainioin. Aurinkolasit tulivat kyllä tarpeeseen, sillä korkeat lumipenkat heijastivat kauniisti auringonvaloa.










Illalla söimme mun valmistelemaa ruokaa: pottumuusia(jauheesta, kätevää!), valmiiksi paistettuja ja perattuja kanankoipia(todella edullisia!) sekä vihannespaistosta, jossa oli paprikaa, herkkusieniä ja kesäkurpitsaa. Rouskuteltavaksi vielä valmiiksi kuorittuja suomalaisia porkkanoita. :) Kyllä ruoka maistui makoisasti ahkeran vaelluksen jälkeen.

Ruokalevolla lauloimme lauluja ja saunoimme. Jälkkäriksi yhteistoimin paistettiin lättyjä. Loimulohtakin olisi ollut tarjolla, mutta porukka väsyi sänkyyn ennen kuin sitä enää muistettiin. :D








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti