keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Muhka


Kerroin, että Muska muuttaa meille. Huomasin jälkeen päin, etten kertonut ollenkaan miksi. =) Kova ikävä on ollut molempia koiria koko ajan, tuovat arkeen rutiineja ja rytmiä. 

Muskaa kuitenkin tuli sydäntä raastava ikävä kun kävin kotona pari viikkoa sitten. Muska on aina vallattoman iloinen kun tulen kotiin. Aina kun se käy ulkona ja tulee sisälle, on jälleennäkemisen ilo yhtä suuri. Muska selvästi kaipaa huomiota, onhan se viettänyt kanssani todella paljon aikaa harrastuksissa, lenkillä, hoitotoimenpiteissä ja ihan kotona öllötellessä. 

Itse kaipaan koiran tuomaa positiivisuutta. Vilpitön välittäminen ja huomioiminen on niin normaalia koiralle, saahan se ihmiseltä tarvitsemansa ravinnon ja hoidon. 

Muska oli taas joutunut tappeluun. Siskoni koira Raksu on jo noin 4 vuoden ajan seonnut aina kun näkee Muskan. Jokin pieni jännite tilanteessa laukaisee Raksussa valtavan aggression. Kummallista on just tuo, että miksi ja toinen että miksi se ei lopeta. Aiemmin kun Muska pääsi niskan päälle, Raksu antautui, hetkeksi. Ja hyökkäsi uudelleen. 









Nyt kuitenkin kun Muska on jo vanhempi, ei se pärjää ja haavat tulehtuvat herkästi. Ronja, siskoni toinen koira, tulee herkästi tappeluun mukaan, jolloin Muska on altavastaajana. Tappeluita yritetään varoa, Raksua pidetään aina eri tilassa, mutta silti sattuu inhimillisiä vahinkoja ja koirat ovat yllättäen samassa tilassa.. =(

Haluan, että rakkaalla ystävälläni on asiat hyvin. Haluan viettää kaiken ajan, mitä Muskan kanssa vielä voin. Se on minulle todella rakas. <3









Vanhemmillani ei ole paljoa aikaa ja innostusta puuhailla koirien kanssa. Koirat pääsevät hiihto- ja ratsastuslenkeille mukaan, mutta Muska ei enää jaksa kovin pitkiä lenkkejä. Mun luona voidaan yhessä käydä sopivilla lenkeillä useamman kerran päivässä. Muska tykkää älyllisistä haasteista esim namujen etsimisestä huoneessa, ja sitä voidaan tehdä vaikka joka ilta. 

Oi, odotan innolla! Vähän jänskättää miten kisujen ensireaktiot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti