torstai 21. helmikuuta 2013

Vapaa siivouspäivä

Koitan aina vapaapäivinäni helpottaa kodissamme vallitsevaa kaaosta. Mies tykkää jättää vaatteet sohvalle, tuolille tai lattialle yhdeksi isoksi läjäksi. Kissojen karvat tekevät olkkarin tumman ruskeasta nukkamatosta vaalean ja tunkkaisen näköisen.  Tavarat ovat löytäneet tiensä aivan jonnekin muualle missä niiden ei kuuluisi olla. Tiskivuori kasvaa yllättävän nopeasti suureksi monsteriksi joka on liian valtava päihitettäväksi. Varsinkin RavintolaPäivän jälkeen.

Otin iPhonella nopeasti kuvia, ihan sellanen reality-check. Tältä meillä nyt näyttää. Ja ihan kohta pitäisi olla siistimpää. Tiskivuorta tosin helpotin jo äsken, sillä miehen toissa yönä tiskaamat tiskit ei ollukaan niin puhtaita ku hämärässä luulee. Kolmen neljän aikaan ajattelin ottaa järkkärin käteen ja tsekkaa työni tulokset.

Kuvia, olkaa hyvät. 
Keittiö ovelta katsottuna.
Keittiön seinä oikealla ovesta.

Hella ja roina nurkkaus ovesta vasemmalla.


Olkkaria keittiön ovelta. Vasemmalla miehen kirjoituspöytä toimi Ravintolapäivänä tarjoilupöytänä

Pöydän ympärillä oli kuusi pinnatuolia, veivät kaiken tilan, levitin ne on ympäri kämppää.

Sohvat oli oikein mukavat ikkunalla.

Makkarin oviaukko täynnä sohvaa ja miehen vaatekasaa

Kisujen "ravintopäivä" on ollu tietty kukkien syömistä.

Makkarissa on hieman tungosta. Peilikaapeista heijastuu mun työpöytä.
Vapaa päivänä on tietty kivointa, kun tietää et on saanu jotain aikaan. Oli tarkotuksena sitten lepo tai puuhastelu niin kyllä sen huomaa. Maanantain käytin ihan täysillä nukkumiseen ja höpöpuuhasteluun:syömiseen, tv:n kattomiseen ja kävinpä Akselikirppikselläkin. Nyt aamupala ja siivoamaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti