sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Uusi elämäni herkkurakkaus: Kinderpiirakka


Tämä ihana piirakka on levinnyt muutomissa blogeissa ja siskoni sitä ensin leivottua innostuin minäkin kokeilemaan. Muutoma viikko sitten illastettiin ystävieni kanssa ja päätin kokeilla. Tein tuolla alkuperäisohjeella koko pellillisen.

Piirakka oli valtava. Kreemiä oli ehkä hieman liian vähän ja suklaatakin olisi päällä voinut olla hieman enemmän. Päätin sovittaa ohjeen omaan makuuni sopivaksi.

Kässäkerholaiset saivat tätä ihanuutta syödäkseen tällä viikolla. Maistui kaikille ja perheen kotiväellekin jätettiin omat palaset. :)

Tässä mun versio. Ei muuta kun herkuttelemaan!

Tästä saat lasagnevuuallisen eli noin puolikkaan pellin muhevan piiraan. Korkeus noin 4cm.

Taikina:
150g voita
1,5dl vettä
2,5dl vehnäjauhoja
1tl vaniljasokeria
3tl leivinjauhetta
3dl sokeria
4rkl tummaa kaakaojauhetta
2 kananmunaa

Laita uuni lämpenemään 200°C. Kiehauta vesi ja voi. Sekoita kuivat aineet keskenään huolellisesti. Siivilöi kaakaojauhe. Lisää vesi ja voiseos kuiviin aineisiin ja sekoita. Sekoita kananmunat yksitellen taikinaan. 
Paista 200°C noin 30min, tai kunnes taikina ei jää puiseen tikkuun. 


Anna paistetun piirakan jäähtyä huolella. Kun piirakka huoneenlämpöinen voit tehdä voikreemin.
Voikreemiin tarvitset
80g voita
3/4pkt tomusokeria
3tl vaniljasokeria
2 pientä keltuaista(tai yksi ison munan)

Sulata voita sen verran että se pehmenee reilusti mutta väri on vielä vaalea. Sekoita tomusokeri ja vaniljasokeri keskenään ja lisää voi. Sekoita kunnes seos on tasaista ja notkeaa, lisää keltuaiset. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja laita pakkaseen kovettumaan.


Suklaakuorrute:
200g Fazerin Sinistä maitosuklaata
(1dl kuohukermaa)

Valkoista suklaata tai sokerikuorrutetta koristeluun

Pilko levy palasiksi lautaselle. Sulata se vähitellen sekoittaen mikrossa. Halutessasi suklaaganachen lisää kuohukerma ja vispaa vaahtomaiseksi, tällöin kuorrutteesta tulee pehmeä ja kuohkeampi. Pelkkä suklaa hieman kovettuu pinnalle.

Levitä suklaa vähitellen ohuella lastalla tai spatulalla. 

Koristele valkosuklaalla tai vaalealla sokerikuorrutteella(kuten mä kun mulla ei ollu muuta). :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti