Totta totisen tuli vähän extremekävelylenkki. Lähdin aamupäivällä rauhassa herättyäni Matinkylän Kierrätyskeskukseen. Tsekattuani netistä, ettei sinne saa koiria viedä, lähdin yksin. Ihan hyvä niin.
Menin bussipysäkille, ja katoin aikatauluja. Hmm. Seuraava suora bussi menee vasta 11:59, mutta 11:33 tulisi bussi jolla pääsisin n. 1km päähän.
Köröttelin bussissa 19 aina Kehä II viereen. Tsekkasin äkkiä puhelimesta, että tuosta Kehän sisävierustaa näyttäisi menevän monenlaisia kävelypolkuja. Menin kehän ali(takaisin päin) ja otin ensimmäisen etelään kääntyvän pyörätien ihan kehän vieressä.
Ihana puro ja sorsia. Pari roskalavaa joissa oli eilisen sateessa kastunut ruskea sohva ja runkosängyt kahdelle. Roskalavojen kohdalla tsekkasin, mistäs nyt pääsisin Länsiväylän ali/yli/läpi...
GoogleMaps opasti joko kääntymään takaisin ja palaamaan kehän ulkopuolelle, josta menisi suora reitti tai jatkamaan(takaisin päin) Haukilahden liittymään asti. HuhHuh! Ois näköjään pitäny kattoa opastettu reitti ihan perille asti, niin säätämiseksi meni!
Päätin yrittää säätää uudelleen, sillä kyllä nyt vapaapäivänä on sen verta aikaa, että voi vähän seikkailla. Roskalavojen takaa otin suunnaksi pusikko. Kävelin Matinpuron vartta liittymän ali aivan Länsiväylän viereen. Lunta ei ollut enää paljo nimeksikään, joten tennareilla matka taittui.
Pönötin Länsiväylän varressa, poistumisliittymän ja väylän välissä. Tadaa, takasin en lähe! Kengät mudassa kiersin liittymän reunaan ja odotin ettei autoja tullut. Edessäni noin 8m korkea 45° jyrkkä rinne. Tuon yli kun pääsen, on siellä oltava kävelytie. Elättelin toiveitani ja lähdin kapuamaan rinnettä ylös. Keskityin ainoastaan siihen, etten kaadu tai liu'u alas päin, sillä rinne oli oikeasti tosi jyrkkä. Aikamoisia meluvalleja rakentavatkin!
Päästyäni meluvallin harjalle tulin ajatelleekseni, miten täältä pääsen alas. Toisella puolella oli vain luminen rinne, jossa harvakseltaan noin 2m välein puita. Puista olisi hankalaa ottaa tukea, koska olivat niin harvassa. Meluvallin väylän puoleinen rinne oli istutettua puskaa. Harjalla itsestään oli, no lähes ihmisen mentävä kuja.(Kuvia ois tietty voinu ottaa, mutta kun tuli vähän korkeanpaikan kammo, alas en turhaa katsonu..)
Täytyisi siis kävellä meluvallin harjalla niin pitkälle että se laskeutuu itse alas. Hyvä oletus tämäkin. Pidin pipostani kiinni ja kyyristelin kyykyssä toisella kädellä oikoen pusikoiden oksia pois naamaltani. Välillä katsoin vasemmalla, millainen alastulorinne siellä olisi, mutta kun sopivaa kohtaa ei näkynyt tulevan jatkoin meluvallin harjalla ratsastusta. Kohta tämän olisi loputtava!
Onneksi tämä oletukseni osui toteen. Meluvallia jatkui Haukilahteen päin noin 1km verran. Vähitellen pusikkoinen kapea kujani alkoi viettää rauhallisesti alaspäin. Voin vain huokaista!
Päädyin joidenkin yritysten puskaiselle pihamaalle, mutta jatkoin matkaani mahdollisimman suoraviivaisesti väylän viertä. Vielä pieni ponnistus, että pääsin ylityssillalle, sillä sitäkin edusti 8m rinne ja 1m korkea suoja-aita. Loppumatkan pääsin ihan asfattitietä, mutta olihan tuo hieman, Seikkailu!
Matkan saldo:
kuraiset kengät
adrenaliini vuorikiipeilystä
hikiotsalla
oksien hamuama pipo
vireä mieli
ja
Lopulta saavutettu määränpää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti