tiistai 12. maaliskuuta 2013

Lenssussa.. :(

Matka pohjoisessa meni liiankin nopeasti. 
Tartuntavaara oli vissiin sitten liiankin suuri, kun vierailtiin vanhojen ystävien luona, heillä oli flunssaa ilmassa. Eilen aamulla mulla alko kurkkukipu, iltamyöhään nousi kuume ja lihaskipu. Kävin pari tuntia töissä ja odotin, että saivat sinne korvaavia tekijöitä. Työterveyshuollon kautta kotisohvalle...

Tässä muutomia fiiliksiä menneiltä viikoilta:


Kanafileet muodostivat rosoisen kultaisen sydämen. <3








Anoppilassa leivoin natoni(miehen sisko) kanssa kakkua. 8 munan pohja, jossa täytteenä vadelmaa ja mangomousse. Päällä marenki, jonka tekemistä näköjään saa vielä harjoitella, sillä tuli sitkeä. Kakun reunoilla itsetehty vaniljavoikreemi ja koristeena höylättyä Fazerin Maitosuklaata ja Daimia veitsellä rouhittuna. Oli ihan namia, vähän oli vaikeeta leikata vaan.. =D




torstai 7. maaliskuuta 2013

Norwegianin siivellä

06:50

Ensi kertaa joulun jälkeen matkalla kotiin! Jouluksi mentiin pohjoiseen junalla, nyt saatiin varattua liput niin ajoissa, että ollaan Boeing 737-800 kyydissä.


19:25

Hieman on silmät ristissä..  Eilen illalla meni puuhastellessa ja pakatessa vartin yli yhteen ennen ku päästiin nukkumaan. Hetken piti untakin odottaa ja uni saldo jäi noin kahteen ja puoleen tuntiin.

 Neljältä pirisi puhelin, pikainen suihku, pakkaamisen loppuunsaattaminen, lasi maitoa naamaan ja menoksi. 4:58 tuli bussi 514K, jonka kyydissä torkuttiin lentokentälle. 

Käytiin kirjaamassa matkalaukku koneeseen ja piipahdettiin Picnic Cafessa aamupalalla. 

Koneessa torkahdin noin 45min ajaksi. Appiukko tuli meitä noutamaan kentältä ja anoppi oli kotona vastassa. Muutoman tunnin torkut piti ottaa, mutta olo ihan torvelo vielä.. :) Käytiin tyttöjen ja miehen kanssa kaupungilla, mulle mukaan tarttui muutomia neulomistarvikkeita Lankamaailmasta ja kuhaa Kauppahallista päivälliseksi.

Kuhaa laitettiin Sillä Sipulin Perhon ravintolakoulu vierailun inspiroimana. Perunamuusia, timjami-valkosipulivoissa paistettua kuhaa, muna-tillibechamelkastiketta ja värikästä salaattia. Salaatissa oli höyrytettyjä kasviksia: parsakaalia ja herne-maissi-paprikaa; lehtisalaattia, punaista ja keltaista paprikaa. Tarkoitus oli laittaa tomaattiaki, mutta se meni unohtumaan. 

Nyt tämä tyttö ottaa rennosti Salkkarien äärellä ja menee petiin uhaten viereisen huoneen valtavia sellonsoitto harjoituksia. On tuohon musiikin määrään kyllä tottuminen. Tässä talossa(anoppilassa) ei montaakaan minuuttia päivässä ole hiljaista, etteikö soisi sello, viulu, piano tai kitara!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

IKEA:n kanta-asiakas


Ruokaväline laatikossa oli tungosta. Oli mahtava syy lähtä IKEAan. IKEAssa on tälläiselle opiskelijaperheelle edulliset hinnat, mutta aina kyllä ihmettelen niitä työntekijöitä siellä. Ruokalassa työskentelevät naiset tuiskivat toisilleen ja häipyvät kassalta ihan ilmoittamatta kun asiakkaita on jonoksi asti. Ei kassatyöskentelijätkään hirveästi hymyile.. No, ehkä vaan oon siellä niin aikasin aamusta, että ihmiset ei oo vielä ihan hereillä.. Oon iteki töissä aamuisin hieman sekasin.

Tuo vanha aterinlaatikko on nyt tarpeeton. Kaapeista löytyy jo muutomia muitaki tavaroita, jotka vois olla hyödyksi toisille. Oon ystävystyny muutomien mun miehen kurssikavereiden kanssa. Sain viime viikolla kutsun Teekkarityttöjen Kevätmarkkinoille. Kirppispöytää sinne sitten. 



Uusi järjestys on mun mielestä melko toimiva. Ehkäpä tavaraa voisi olla vähemmän ja nuita lokeroita enemmän. Miehen mielestä ihan kamala!  = D


Aivan valloittavia uusia lautasliinoja. Rustiikkeja ruokavälineitä hentoina printteinä.


Kainaloon keräsin myös liukuestettä mattojen alle, pienen raastimen esim. pastajuustojen raastamista varten, pieniä teräksisiä dippikulhoja, blinipannun, tuon aiemmin esittelemäni teepussirasian ja salaattilingon. 

Nuo lasiset pikkukipot oli tuikkukippoja, 0,99€/4kpl. Etsin mun taimille kivoja kippoja ja tuli mieleen orkidea. Äidin orkidea on lasisessa ruukussa, josta näkyy hyvin kuinka kastunut kukka on ja kuinka kauniit juuret kiertelevät. Lasipurkkien mahtavuuteen törmäsin myös FeltFinlandin galleriassa, selaillessani netistä Kädentaitomessujen näytteillepanijoita.

Taimet on istutettu uudelleen, mutta juuret vielä piilevät mullassa. Kuvailen niitä keväämmällä


Kävin samalla ostosreissulla HongKongissa. Tarvitsin taimille kukkakeppejä, ja ajattelin että aluksi kävisi hyvin varrastikut. Tarttui sieltä sitten mukaan muutakin. Ikkunoiden pesua odottelemaan pyyhinlasta ja keittiöön ohutta teräsvillaa. 

Mies inhoaa kissankarvoja, ja kun kerroin hänelle että olin nähnyt mattoja varten tarkoitettuja isoja teippirullaharjoja, hän oli innoissaan. Musta teippiharja osui silmään ja ajattelin, että se voisi olla tuollaisenaan ihan esillä(Kuvassa keskellä, aikamoinen kameleontti) ja nopeasti saatavilla tarpeen mukaan. Ihan kätevähän tuo on, voi verhoja myös pyyhkiä karvoista.

 On kyllä mahdottoman loputonta tuo karvastus... Mustat vaatteet, niissä näkyy meidän Mannan valkoiset karvat ja nuo Lollin tumman harmaat näkyy valkoisessa ja värillisessä... Kaupungilla kulkiessa varmasti huomaa mun tummanruskeasta villakangastakista, että meillä on kisuja. Vaan ei kissa tai koira ole mitään ilman karvoja. Karvattomat on mun mieleen surkean näköisiä, vaan oishan niitä aika metkaa vaatettaa.

27 päivää ja 700 kävijää!

Aika mahtavaa! Blogin kirjottaminen on ihan vieny mennessään. Bloggerin kävijälaskuri innostaa koko ajan kirjoittamaan lisää. Ravintolapäivänä täällä kävi 137 katsojaa. Se oli aika huima päivä muuteski. 

Oon paria blogia yrittäny aiempina vuosi kirjotella. Taikaa Arkeen -nimellä kirjoitin vuonna 2009-2010 ehkä kymmenen postausta, mutta sillon en sitten enempää innostunu... Oli kiirettä ja laiskuutta, kameraa en saanu käteen.



Nyt on taas sellanen kevätinnostus, että tulee oltua koko aika tosi tehokas. iPhonen kamera kulkee joka paikkaan ja järkkäri on kuvausvalmiudessa. Välillä tulee kyllä harmiteltua kuvien huonoa laatua, ei koko ajan jaksa ottaa järkkärillä RAW-kuvia ja muokkaa niitä Adobe Lightroomin kautta... Ei vaan jaksa. 







On ihan mukavaa huomata, että annan itseni ottaa rennosti. Usein oon niin tarkka, että en halua huonoja kuvia julkasta, tai en halua kirjottaa huonoa tekstiä. Samalla huomaan, että yritän antaa sitä löysää liekaa myös lähimmäisilleni. HUOM. Yritän. Aika hankalaa on. Mies on niin hyvä sotkemaan ja jättämään keittiön kaapit auki, ja miksi kissojen pitää harrastaa kukkamultien ikkunalaudalle kaapimista, MIKS? 




Ois ihanaa saada pari lukijaa lisää. Oon miettiny, mistä olisin ite kiinnostunu toisten ihmisten blogeissa, mitä voisin lukijana omasta blogistani lukea. Aion tässä jonakin valoisana vapaapäivänä kuvailla hieman mun laukkuja, käsitöitä ja huiveja. Niistä saan matskua niin blogin kuvitukseen kuin tekstinaiheiksi. 




Keittiötä pitäisi vielä järjestellä ja muutomia keittiötarvikkeita, joista voin luopua, voisin lahjoittaa tän blogin kautta niitä tarvitseville. Ruokaa pitäisi laittaa useammin, ni voisi postata juttuja hyvästä ruuasta hyvällä mielellä. 

Tälläisiä ajatuksia tänä yönä. Nyt nukkumaan ja aamulla töihin. Viikonlopuksi suuntaamme siipemme Ouluun lapsuudenkoteihimme kyläilemään. Järkkäri lähtee mahdollisesti mukaan, joten sitten on lisää kuvia karvaisista kavereista.





Kuvat keväältä 2012