Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivousaineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivousaineet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Yllätyksellinen tarratahrojen poistaja

Viime keväänä tuskailin ihanien Ikean organisointi boksien kanssa. Tuotekuvaustarrat kun oli läntätty suoraan läpinäkyvälle pinnalle ja liima ei meinannut millään lähteä irti. Hinkkasin ja liuotin kuumassa vedessä. Sorruin jopa kokeilemaan alkoholipohjaista kynsilakanpoistoainetta. Se turmeli parin purkin kannet sumeaksi.


Toukokuussa, kun Muska muutti meille, tilasin PetNetstoresta kaksi ruoka-astiaa, toiseen kissanruuat, toisen koiranruuat. Tänään ne saivat vihdoin täytettä ja päätin samalla puhdistaa ne. 


Kissanruoka-astiassa oli vieläkin, siis 11kk se vain odotti, tuotetarra, tai ainakin jäännökset siitä.


Tunnin kuumavesikylvyn jälkeen päällimäinen kerros lähti, mutta tuo vihreä irtosi vasta öljyllä. Öljy kuin taikuudella uppoutuu tuohon liimaan ja irrottaa sen. Happy me!


Tuolloin viime keväänä googletin tuota tarratahrojen poistamista ja joku vinkkasi käyttämään voisulaa. Jotenkin se unohtui, kunnes tänään muistin. (Ihan outo tämä lahopääkoppa) Tämä öljy ainakin toimi. Suuremmat öljymäärät voi pyyhkiä paperiin ja laittaa roskiin. Tiskiaineella ja kuumalla vedellä pääset lopustakin öljynkiillosta eroon.




Ihanaa, kun kerrankin nämä ovat puhtaat. =) 

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Universal Stone - Yleissiivouskivi


Tuli tulva. Vahingossa laskin hanasta vettä keittiötasolle noin 3l. Unohdin hanan hetkeksi liian kauaa valumaan ja menin toiseen huoneeseen.

Onneksi Ikean aterinlaatikko nappasi suurimman osan vedestä. Silti jouduin tyhjentämään kaikki vetolaatikot. Ylimmässä aterimet ja ruuanlaittovälineet, keskimmäisessä sokerit, kohotusaineet, teet, kahvit, kananmunat, säilykkeet. Alimmassa jauhot, pähkinät, riisit ja pastat.


Sain syyn siivota laatikostot perusteellisesti. Jouduin. 

Pyyhin veden pois pyyhkeillä ja bamburätillä. Irrotin laatikot ja imuroin laatikoston pohjalta isot roskat.



Laatikot puhdistin metallipinttymistä, kovettuneesta rasvasta ja tuosta tummasta töhnästä Universal Stone puhdistuskivellä. Se sisältää vihreää saippuaa, kiillotussavea ja glyseriiniä. Vaahtoaa runsaaksi vaahdoksi ja yhdessä pakkauksen mukana tulevan karhean sienen kanssa puhdistaa vaativankin lian.

Tässä ylimmäinen laatikko ennen puhdistusta.


Ja puhdistuksen jälkeen. 



US jättää jälkeensä tätä valkoista savea, joka pitää vielä lopuksi pyyhkiä pois kostealla.


Susannan Työhuoneen tumman ruskea bamburätti on tähän touhuu oiva työkalu, sillä näet milloin savi on lähtenyt.

Siivouksen iloa! 

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tekevälle sattuu ja tapahtuu!

Töissä ei tiskikone toiminu. Mies sanoi, että se ei pese.
Olin kassalla ja annoin ohjeita. Tarkista virheilmoitukset, pesuaine ja käytä kone poispäältä. Ei vieläkään mitään. Älä tilaa huoltoa, mä tulen eka kattomaan. 

No menin sinne sitten paljain käsin. 
Vedentulo hana oli kiinni. Okei, kone toimii. Vanhat vedet pois ja uudet tilalle. 

Downloading... Okei, vesi ei tuu ulos. Koneesta on tulppa pois, ja se pyörittää vettä koneessa normaalisti... =S 

Dip-It likoamaan ja konetta muutoma kerta kolmosohjelmalla(kuumin ja pisin). Ei mitään.. Turhauttavaa.

Kauhoin Dip-It vedet koneesta ja otin lattioiden pesua varten käytettävän vesiletkun. Hana kuumimmalle ja täydellä paineella. YES!! 

Hetken päästä huomasin mun kädet:

Kuva otettu kotikeittiössä, ei sentään töissä. =)

Kirvelevän punaiset, täynnä pieniä ärtyneen näköisiä pintasuonia...

Pelastamaan saapui mun ihana ystävä Locobasen REPAIR.<3


Aamulla kädet oli jo hieman paremmat.


Aamulenkin ja suihkun jälkeen tulos tämä: hilseilevän punainen. REPAIR-uusintaan. =) 


Aamulenkillä törmäsin Hakamaalla pajunkissoihin. Sää oli tehnyt tepposet. Viime viikolla täällä oli ihan sulaa, satoi vettä. Nämä raukat olivat jo pinnalta jäässä...



Pääsiäinen lähestyy ja täällä ollaan jo (lähes)valmiina! Sointuu ihanasti keittiön värimaailmaan tämä mun muna. <3 Ei voi kun hymyillä. =) Huomenna ois laastin vuoro, tänään ei vaan kerkee.