torstai 10. lokakuuta 2013

Kultainen ruska



Kesän jälkeen syksyn tulo kauhistuttaa. Kylmä, sade ja viima. Kuiva sisäilma, rasvoittunut nenä ja kuivat posket. 


Syksy on myös merkki siitä, että taas yksi vuosi on kohta saatu päätökseen. Puut ovat saaneet herätä, kukkia, levittää siemeniään ja tuuheutua. Nyt ne pudottavat syyssateiden paiskoessa lehtiään maahan. 


Tuntuu hieman raskaalta ajatella, että mitä taas tänä vuonna olen tehnyt. Ovatko päätökseni olleet oikeita? Vuodet ovat vierineet niin nopeaa. Olenko tyytyväinen kokonaisvaltaisesti siihen, mitä olen elämässäni tähän mennessä saavuttanut? Ovatko haaveeni jääneet ajan jalkoihin? Olenko päästänyt itseni liian helpolla?


Luonnon värit kuitenkin valloittavat. Keväällä koin vihreän nurmen ja ensimmäiset vihreät lehdet puissa hyvin terapeuttisiksi ja rauhoittaviksi. Syksyn värit ovat jotenkin melankoliset. Murretut sävyt puiden lehdissä ja paljastuva mutainen maa, iltahämärässä lamppujen valot keinotekoisesti yrittävät näyttää meille tietä. Syksyllä tekisi mieli käydä talviunille, ainakin jouluun asti.

Nämä lehdet loistavat kuin tuli. Tuli pienessä kynttilässä, takkatuli ja paukkuvat männynpihkat. Räiskyvät ilotulitteet uutena vuonna. Valaiseva soihtu ja ukonkynttilä pihamaalla, kun jouluaattona odotellaan vieraita.  

Ehkä syksyssä on toivoa. Hetki aikaa levähtää, käpertyä viltin alle sohvalle torkkumaan, ihastella ikkunasta metsän väriloistoa. Aikaa ottaa kutimet esiin ja näpertää villasukkia talvipakkasille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti