perjantai 31. tammikuuta 2014

Kaamea tilkkutyö

Mä en jotenkin vaan saa tilkkutöitäni ikinä valmiiksi. 

Viime keväänä aloitin innostuneena tekemään kauppakassia tilkuista, mutta se kompastui ja pahasti.







Tavallisilla saksilla tilkkuja ei saanut täysin samankokoisiksi ja tämä jos mikä on tärkeää. Tarkat koot ja täsmälliset saumavarat.



Turhautuneena kangastilkuista, aloitin uuden projektin. Virkatun tilkkutäkin isoäidin neliöistä. Myös näiden kanssa koko oli ongelma. Olisi virkattava säntillisesti aina yhtä tiivistä. Pieni virhe ei haittasi, mutta hieman vino peitto olisi hyvä pestä ja pingottaa. Valmiiseen peittoon asti ei taaskaan päästy. Kesä tuli liian nopeaa. Tilkkuja valmistui 8.



Ne päätyivät kissan makuualusiksi vieläkin keskeneräiseen nojatuoliin. Sain sentään virkattua ne yhteen.


Kissat kiittää, mun omatunto ja itsearvostus ei. Olisi ihanaa saada projektit päätökseen.

Ensi viikolla esittelen uuden tilkkutyöni ja aktiivisesti työn alla olevan villatakin.

Lempiruokani osa 1 Ruokaisa salaatti


Helppo valmistaa, monipuolinen, sopii kaikille, sen kokoa ja makua voi itse vaihdella mielikuvituksen mukaan, just sellanen mitä-kaapista-löytyy -ruoka. Kevyt tai raskas, ihan miten haluut.







keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Nami raakapuuro

Nopea viileä puuro, joka pitää nälän kauan poissa. Mahtava aamupalaksi, välipalaksi ja iltapalaksi.

3 annokseen tarvit

250g rasvatonta rahkaa
n. 3dl mehua
1 banaani
2,5dl kaurahiutaleita


Blendaa mehu, rahka ja banaani. Banaanin voit korvata myös pakastemarjoilla, omenalla, ananaksella, mangososeella tai haluamallasi eksoottisella hedelmällä.




Jaa kolmeen kulhoon pirtelö ja kaurahiutaleet.


Sekoittele. 




Näe silmissä, kuinka puuro kiinteytyy.



Vain kolmessa minuutissa. Voit säilöä myös jääkaapissa esim iltaan tai seuraavaan aamuun, mutta tällöin muista käyttää kotimaisia pakastemarjoja.


Nautiskele vesilasin kanssa ja kokeile seuraavana päivänä uusia makuja. :)

Laiskurin sängynpetaus

Meidän päiväpeitolla asustelee muutoma rakkaista pehmoistani ja pari koristetyynyä. Tämän vuoksi sängyn petaaminen on hermojaraastavaa, jos kaikki nämä pitää asetella joka aamu uudestaan, pudonneet nallet ja kanit kaivaa sängyn alta ja puistella kissan karvoista.

Olen kehitellyt keinon rauhoittaa kireää pääkoppaani ja säästää aikaa. Tässä se on.


Kääri peitto rullalle. Kiepsauta ensimmäinen kaikkien ihanuuksien yli ja hieman alle, jotta pysyvät kääryleessä kyydissä. Ne kannattaa olla myös sijoiteltuna melko keskelle, jolla päiväpeiton reunoihin jää kädensijaa.



Wrap Wrap


Ja asettele tämä tyynytortilla sängyn päätyyn sievästi, voit vielä kääntää peiton reunat burriton tapaan koko höskän alle, pysyvät mausteet sisällä.


Ja aamulla nosta rulla sängylle. Aloita aukaisemalla alareuna.


Leväytä mausteet auki.


Asettele koristukset ja pöyhi tyynyjä hieman.




Siloita reunat ja rypyt.



Vedä peitto oikeaan kohtaan sängyssä.


Vielä viimeiset tasoittelut ja tähän meni jopa 1min, eikä nuita ihania nallukoita tarvinnut kaivaa sängynalta. Selkä parkaakin tämä säästi. Iloinen mieli, ja nyt voi vinkuvan koiran kanssa hipaista pihalle. :)