tiistai 23. huhtikuuta 2013

Caesarkastike

Tällästä lounasta mulla tänään:



Kirsikkatomaattilajitelma, jääsalaatti; kurkkua, kesäkurpitsaa ja porkkanaa raasteena, Lidlin Krakovan makkaraa ja chilipepperonia uunissa paistettuna. Nämä kruunattu itsetehdyllä caesarkastikkeella.




Helmikuun Ravintolapäivää varten kokeilin erilaisia versioita caesarkastiketta. Anteeksi jo tässä vaiheessa kaikille, tämä ei ole vähäkalorinen vaihtoehto.

Ensimmäinen versio oli suoraan ohjeesta. Öljynä käytettiin oliiviöljyä. Tein kanacaesarsalaatin. Näitä nautimme miehen kanssa Stockkan croissanttien välissä. Minä nautin ja mies söi kun piti saada nälkä taltutettua. Maku oli melko kitkerä.



Ravintolapäiväksi muuntelin reseptiä hieman. Kokeilin tehdä kokonaan rypsiöljystä, ja tulos oli melko mieto. Kaipasin siihen hieman oliiviöljyn tuomaa potkua.


Tässä lopullinen resepti teille nautittavaksi:

1 kananmuna
2rkl oliiviöljyä
1dl rypsiöljyä
1/2dl vettä
1rkl sinappia, mieto vs vahva oman maun mukaan
2-3kynttä valkosipulia
 TAI
1rkl kuivattua valkosipulirouhetta
1tl mustapippuria rouhittuna
1/2tl valkopippuria

Laita tehosekoittimeen muna ja öljyt. Sekoita noin 20s kunnes pehmeän keltaista. Lisää vesi ja mausteet. Sekoita huolella. Anna levätä ja maustua noin 1h kunnes ilmakuplia ei ole. 

Nauti!!

Postia Amerikasta!

Ihanaa! Neulovan Nartun postauksesta innostuneena selailin Etsyä sillä silmällä. Joskus olen sinne eksynyt esim. Vilman Sisäinen Villapaita -blogin kautta kun olen katsonut Vilman tekemiä ihania helmikoruja. Mulle oli uutta se, että siellä on myös käsityötarvikkeita myynnissä.

Olin aivan lovena(jos nyt noin hirveetä teinihypetyssanaa voi käyttää!) tekemiini löytöihin! Tilasin kahdesta eri kaupasta, Amerikasta ja Kiinasta. Amerikkalainen posti tipahti äsken postiluukusta. Sateenkaaren värisiä vetoketjuja. <3 


Mua on jo kauan tympiny, että Eurokankaasta saa vain tylsiä vetskareita. Hulluilla Päivillä kun piipahdettiin Helsingin Stockalla(joo, myönnän, eksyttiin munkkikahveille) niin löysin sieltä käsityöosaston. Siellä oli värejä, mutta ei haluamiani malleja ja pituuksia. 


Nyt sain mitä halusin! Näistä tulee kaikkea kivaa! =) =)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tuolit tuunattavaksi - Espoo

Toisen roska, toisen aarre!

Palasimme Muskan kanssa lenkiltä kotiin Honka Areenan vierestä, Kaskiniityn läpi. Tein uskomattoman hienon löydön! Olen etsinyt halpoja metallisia vetimiä erääseen projektiini, ja nyt löysin ne! 




Joku oli dumpannut Honka Areenan taakse ojaan 5 tuolia ja neljä kaapin ovea. Ovissa oli hienot retrokahvat ja ihastuin. Vein koiran kotiin ja hain ruuvinväätimen. Kahvat irtosivat helposti. Tuolit jäivät harmittamaan. Ne ovat metallirunkoiset, ja vaikkakin olivat ojassa niin niihin voisi vielä tehdä uudet istuimet. Kaikissa tuoleissa oli jalat tallessa ja ne pysyivät takaisesti pystyssä.. 



  
Tässä olisi jollekin tuunausprojektia! Sieltä vaan vapaasti hakemaan! 

Nostin tuolit ojasta, odottavat hakijaansa. =) Kerro kaverillekin, tässä mukavaa tekemistä ja tuolit vaikka parvekkeelle tai terassille. 

Jos ovat tuolla vielä parinkin viikon päästä, taidan ottaa ne kotiin avuksi Ravintolapäivän ajaksi. ;D Voisi olla ihmisillä kiinnostusta, jos ne olisivat valmiiksi laitetut. Meille ei mahdu vaan yhtään ylimääräistä. :)

Kevään tuoksu

Rakastan kevättä! Tuoksuu multa, koirankakka ja -pissa, katupöly ja ihana lempeä merituuli. Auringonpaiste lämmittää niskaa ja mustarastaat, talitintit ja kottaraiset laulaa, lokit rääkyy ja hanhet kaakattaa.


Lokit ja hanhet ovat saapuneet Silkkiniitylle.





Hanhet lähtivät herkästi lentoon.



Kasvit nousevat rauhallisesti mullasta, kukin omaan tahtiinsa.


Ihmiset aktivoituvat ihan uusiin harrastuksiin. Ensimmäinen kuumailmapallo tälle keväälle.




Kaikki (liukas) lumi vähitellen sulaa.


Lapset olivat innostuneet pelaamaan jalkapalloa.