torstai 13. kesäkuuta 2013

Kasvimaa - hiekalle

Luin Alussa oli Vehkosuo -blogin kautta tämän artikkelin hiekkaviljelystä. Sitten aloin haaveilla omasta kukkapenkistä tai paikasta johon istuttaa ikkunanlaudalla kasvattamiani herneitä, pinaattia, basilikaa, persiljaa ja salaattia. Herneet kuoli ja pinaatit kukki. Basilikaa en oo vielä istuttanu ja salaatit on nyt neljän päivän ikäisiä. 

Persilja pääsi tosi toimiin, sillä viikonloppuna mulla välähti. Löin päässä yhteen 1+1=2 ja nyt mulla on pieni yrttitarha meidän taloyhtiön pihalla, ei mitenkään liian keskeisellä paikalla, että se ketään haittais. Juttelin parille naapurille, jotka ovat taloyhtiön hallituksessa ja eivät pitäneet ajatusta mitenkään huonona.

Lähtötaso sunnuntai-aamuna


2,5h kaivelua, visiitti HongKongissa ja kukkaro 40€ keveämpänä: 


Oli ihanaa hiekkaa kaivella, todella kevyttä. Muutomia juuria piti kiskoa tieltä, ei taida mänty parista pikku juuresta välittää. :S Toivottavasti tuo hiekka nyt kukille kelpaa, sadetta vaan odottelen, jotta pääsis ruohonleikkuun jälkeen uusia salaatteja istuttelemaan. :)


Mukavaa touhua tää on päivisin, illalla melkoisesti nuo itikat häiritsee. :D

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Raparperipiirakka

Alakerran naapurin rouva kertoi, että yläkerran naapuri oli muutoma vuos sitten istutellu takapihalle raparperia. En ollu huomannu asiaa ollenkaan, sillä täällä etelässä on paljon semmoisia raparperia muistuttavia ohdakkeita, joilla isot karvapintaiset lehdet.


Muskan kanssa iltapisulla keräsin muutoman raparperin varren ja pyöräytin niistä piirakan. Tuli oikein mainiota, siksi haluankin jakaa tämän oman sovelletun ohjeeni:


Murupiirakka raparperihillokkeella

Pohja:

200g voita
5dl vehnäjauhoja
4dl ruokosokeria
1dl fariinisokeria
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1dl maitoa

Laita uuni lämpenemään 225°C. 

Sekoita 4dl vehnäjauhoja, ruokosokeri ja fariinisokeri. Paloittele voi pieniksi kuutioiksi ja nypi jauho-sokeriseokseen. Ota nypitystä muruseoksesta noin 1,5dl seosta erilleen. Lisää kananmunat ja maito, sekoita. Sekoita 1dl vehnäjauhoja, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Lisää taikinaan. Levitä pohja korkeareunaiselle(n5cm) piirakkavuualle tai pellille tasaiseksi.

Laita pohja uuniin noin 15 min. Tee sillä välin täyte.

Päällinen:

n.400g raparperia(n. 4-5 vartta)
1dl hillosokeria
2dl vettä
50g voita
2rkl Maizenaa 
n. 2rkl kylmää vettä

Kuori ja pilko raparperi. Laita pieneen kattilaan tai kasariin hillosokeri, vesi, voi ja raparperi. Anna kiehua. Mittaa Maizena desimittaan ja sekoita kylmä vesi. Lisää kapeana nauhana kiehuvaan seokseen. Ota pois liedeltä heti kun seos on sameutunut.

Ota pohja uunista sen tultua kauniin vaalean kultaiseksi. Levitä päällinen ja erilleen otettu muruseos. Paista uunissa vielä noin 10min. Nautiskele vaniljaisen kermavaahdon(2dl Flora Vispiä, 2rkl vaniljakreemijauhetta) tai kylmän jäätelön kanssa.



lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kotipäivä - Puuhaa riittää


Elvytä kukkaloisto.



Tiskaa.


Hinkkaa pannuja. Pese hella.



Ravitse kukkia.


Hajoita ja hallitse kaaos vaatenurkassa.


Ripusta huivit vihdoin esille!


Pese ja täytä dyykatut rahit. Pudistele koiran pedin tyyny. Pyykkää kisujen matka-alustat.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kultainen Koti

Tästä  on loma tehty:


Suloisia ystäviä


Yllättäviä käänteitä


Laatuaikaa


Veli


Juhlaa


Hupia ja hyötyä


Yhteisiä kokemuksia


Järkytyksiä ja uuden alkua


Kummallisia sattumia


Siskoja ja natoja


Uusia työtovereita


Unohtumattomia hetkiä


Uuden ihmettelyä


Hyvä mieli