torstai 21. elokuuta 2014

Griisi iskee

Saksalaistumiskriisi. Huh! Sekalaisia ajatuksia viime viikoilta.

Monta viikkoa on taas mennyt kuin siivillä. Saksa on välillä ihan unohtunut. Loputtomalta tuntuva lista, kaikesta mitä pitäisi keretä tehdä painaa mieltä hieman maahan. Entä jos kaikki meneekin ihan pieleen? Mitä jos me ei löydetä kämppää ennen lähtöä, ja siitä tulee ihan mahdotonta paikan päällä? Miten mä saan töitä?

Olen rakastunut saksalaisiin pop-biiseihin. ;) Spotifysta löytyy nyt muutoma lista: Best German Songs 2012, 2013 ja 2014, jotka ihan vaan keräsin yhdestä YouTube listauksesta. :) Mukavaa kuunnella, ja vielä mukavampaa kun voin huomata ymmärtäväni.

Tämän muuttohässätyksen keskellä mulla on vielä muutoma työpäivä nykyisessä työssäni jäljellä ja mitäs sitten. Jos rahat ei riitäkään? Mä myönnän olevani tuhlari, mulla ei ole tällä hetkellä säästössä yhtään rahaa. Luottokorttilaskuja ei kuitenkaan ole kasaantunut, se olisi liian suurii taakka mulle kannettavaksi.

Tavara. Kaikki tavarat kotona, jotka pitäisi saada pakattua tai myytyä tai lahjoitettua, tuntuu nyt todella turhalta! Voi hitsit, kun voisin vaan luopua kaikesta. Jättäisin matkalaukullisen vaatteita, 4-5 paria kenkiä, läppäri, kamera, passi, hammasharja, ajokortti ja luottokortti. Tuntuisi huisin hienolta, mutta samalla haikealta! Moniin tavaroihin liittyy niin paljon muistoja, ne on niin kauniita, tai yksinkertaisesti jotkut niin paljon arjessa auttavia! 

Nytkin huomaan, että mun tekisi mieli jatkaa tuota äsken kirjottamaani listaa ainakin näillä: aurinkolasit, ompelukone, virkkuukoukku ja sukkapuikot, hyvä valurautainen paistinpannu;), maailman paras kokkiveitsi(jota mulla ei tällä hetkellä edes ole!). Tavaroihin kiintyy, liiaksikin. Olisi todella kevyt olla, voisi vaan matkustaa ja elää yksinkertaisemmin, jos ei tarvisi miettiä onko oma omaisuus tallessa, pitääkö jotain siivota, pitäisikö tv, läppäri, puhelin tai kamera uusia koska ovat niin vanhoja... Ja listastahan unohtui täysin tuo iki-ihana älypuhelin! En mä ilman sitä pärjäisi! ;)

Eläimet, niistä luopuminen, tai siis niiden taakse jättäminen kun muuttavat äidin ja isän luo maalle, on todella kamalaa. Sattuu sydämessä jo nyt. En voi katsoa Marley&Me elokuvaa enää, sillä se repii mut kappaleiksi. Haluaisin olla paikalla kun Muska kuolee, en haluaisi hylätä sitä juuri nyt. :( <3



Mun arki tulee muuttumaan tosi paljon, näin ainakin suunnittelen. Münchenissä haluan tutustua saksalaisiin, haluan oppia puhumaan saksan kieltä mahdollisimman hyvin. Haluan hypätä uuteen kulttuuriin sisään ja pohtia, voisiko Saksa olla se just meidän juttu, meidän uusi kotimaa vaikka koko loppuelämän. ;)

Haluan oppia elämästä ja ilosta. Haluan katsella ja ihmetellä, ihastua ja vihastua. Lenkkeillä, juosta, pyöräillä, patikoida ja istua vaan hiljaa ihaillen vuoristomaisemia. Haluan ikävöidä kotiin ja rakastua maailmaan. Haluan matkustaa ympäri Keski-Eurooppaa ja nähdä Pohjois-Italian, Koillis-Ranskan ja Välimeren. Haluan nauttia tästä kaikesta mieheni kanssa, ja toivoa, että hän ihastuu siihen myös. 

Olen miettinyt blogia, ja todennut, ettei mulla ainakaan nyt ole aikaa perustaa uutta. :) Voihan olla, että matkalla Saksaan tai jollain tylsällä junamatkalla Pohjoisesta Etelään innostun, mutta nyt ei ole kovin todennäköistä. Kuitenkin  Instagramissa voi seurata mun seikkailuja ja hulluuden puuskia niin täällä Koti-Suomessa kuin Saksanmaalla. Osoitehan sinne on: instagram.com/justiida



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti